Matkalaukku levällään lattialla ja punaviinilasi vierellä on hyvä aloittaa tämän blogin elämä. Ylihuomenna tiistaina koittaa päivä, jota on odotettu valehtelematta yli puoli vuotta. Syksyllä kävimme ystäväni ja kollegani Merin kanssa nimittäin Kilroyn toimistolla juttelemassa mahdollisuuksistamme toteuttaa huhti-toukokuussa roadtrip USA:ssa.
Monenlaisia suunnitelmia pyöriteltiin ja lopulta matkalle asetettiin kehykset: huhtikuun 15. päivä lento New Yorkiin ja toukokuun 13. päivä lento Los Angelesista takaisin Suomen kamaralle Helsinkiin. Aluksi oli ajatuksena klassisesti ajaa koko matka New Yorkista Losiin, mutta kuukausi on kuitenkin sen verran lyhyt aika, että päätimme hieman huijata. Varasimme nimittäin USA:n sisäisen lennon New Yorkista New Orleansiin, josta matkantekomme jatkuisi sitten vuokra-autolla kohti länsirannikkoa.
Siinäpä sitten onkin matkamme lukkoon lyöty osuus. Viikko New Yorkin sykkeessä, minkä jälkeen muutama päivä New Orleansissa. Lähtöpäivään mennessä auton ja meidän on oltava Los Angelesin kentällä. Muuten edessämme on vain mailitolkulla baanaa läpi polttavan kuuman Yhdysvaltojen eteläosan.
Tässä kohtaa, kun lähtöön on todellakin vain alle kaksi vuorokautta, paniikki tulee aaltoillen. Enimmäkseen kuljen kotona kuin koomassa. Pääni ei tahdo ymmärtää lähestyvää lähtöä, ei sitten millään. Matkalaukkukin on puoliksi tyhjä vielä, vaikka enimmät tavarat ovat mukana. Kai. Vai tarvitsisinkohan vielä tuon? Entäs tuon? Samaan aikaan tuntuu, että vaatteita on liikaa ja liian vähän. Saan ihan tosissani shoppailla Jenkkilän puodeissa, jos meinaan täyttää tyhjäksi jääneen osan matkalaukustani. Vaikka tuskin se tulee olemaan ongelma.
Ja niille, jotka eivät meitä tunne, olemme Merin kanssa molemmat 22-vuotiaita nuoria bioanalyytikkoja Varsinais-Suomesta. Tutustuimme reilu 3,5 vuotta sitten opintojemme parissa ja opintojen aikana asuimme yhdessä kolme kuukautta Tanskassa työharjoittelun merkeissä. Voisi siis sanoa, että tiedämme jo ennalta toistemme ärsyttävät piirteet, etenkin matkustaessa. Täällä ainakin heti ping: maailman surkein suunnistusvaisto ja välillä ihan mahdottomuuksiin paisuva kykenemättömyys puhua vieraille ihmisille :D Not the easiest type to be traveling with, eh?
Tämä blogi on yrityksemme raportoida (nettimahdollisuuksien mukaan) matkamme kulusta ja toivottavasti joskus myös tulevaisuudessa tekemistämme toisista reissuista. Ja believe me, niitä on jo suunnitteilla! Kunhan vain palaamme ensin sovussa tältä reissulta :D
Nyt tyrehtyi tämä runosuoni, kommentoikaa ihmeessä ja kysykää, jos jokin askarruttaa mieltä :) To the next time,
xx Sanni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti