perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tallustelua ja shopping spree

Päiviä New Yorkissa on nyt takana kolme, vaikka tuntuu kuin olisi ollut täällä jo pidempäänkin. Jollain ihmeen tavalla New Yorkin kokoinenkin suurkaupunki voi kaikessa vilinässään ja hulinassaan tuntua hyvin pieneltä ja kotoisalta. Edelleenkin itseään pitää tosin muistuttaa, että täällä sitä todellakin ollaan, jotta muistaa nauttia jokaisesta hetkestä. Omasta puolestani voin kyllä sanoa, että imen New Yorkin tunnelmaa joka solullani koko ajan.

Toinen päivä alkoi ihanalla French Toast -aamiaisella The Grey Dog nimisessä paikassa. Ravintola oli melkoinen hipsteripaikka, mutta tunnelmaltaan ja palvelultaan ihana. Myös ruoka, kera mansikoiden, banaanin ja vaahterasiirapin, oli kerrassaan loistavaa. Saattaapi olla, että sinne tulee eksyttyä vielä uudemmankin kerran, sillä sen sijainti on mukavasti hotellimme lähellä.


Aamiaisen jälkeen hiippailimme metron avustuksella Financial Districtille ja Wall Streetille. Paikka kuhisi turisteja eikä haavekuvien komeita ja kiireisiä pukumiehiä näkynyt juuri ollenkaan (buhuu). Kävimme sitten lohduttautumassa (tai hakemassa lisää pahaa mieltä omien rahavarojen rajallisuuden vuoksi) Tiffany'sin liikkeessä. Ihanan ylellinen liike ja uskomattoman kauniit - ja kalliit - korut, ei huono paikka haaveilla lottovoitosta.

Wall Streetiltä ja lähikaduilta tiirailimme myös uutta World Trade Centeriä ja kävelimme pikkuhiljaa aivan Manhattanin eteläkärkeen. Meri sai puistossa kiven silmäänsä ja sokea matkakumppani piti saattaa WC-tiloihin silmää huuhtomaan :D Näkö onneksi palautui, mutta seuraavaksi kohtasimme järkyttävän aggressiivisia lauttamatkapromoottoreita. Äijät koittivat saada turisteja juuri omien firmojensa lautoille eivätkä meinanneet ymmärtää, että me haluamme vain mennä kävelemään ympyrää puistoon emmekä mitään venematkaa.

Selvisimme kuitenkin ja pääsimme tihrustamaan jonkin matkan päässä näkyvää Vapaudenpatsasta. Patsas on luonnossa paljon pienempi, mitä odottaisi :D Jätimme myös tosiaan lauttamatkan patsaalle väliin, sillä eipä se patsas kovin ihmeelliseltä sisältä päin näytä, veikkaisin. Matkallamme pohjoiseen satuimme (täysin vahingossa, vaikkei ehkä uskoisi) Century 21stin kohdalle ja teimme sen hirveän virheen, että päätimme mennä sisään. Voitte nimittäin vain kuvitella millainen KAAOS on liikkeessä, jossa myydään aitoja merkkituotteita huimilla alennuksilla. Kahlasimme ihmistulvassa läpi KOLME KERROSTA naistenvaatteita, mutta lopulta mukaan tarttui DKNYn laukku Merille ja ihana Tommy Hilfigerin lompakko itselleni. Katsotaan tuleeko sinne vielä lähdettyä uudelleen, mutta toivon sieluni pohjasta, että ei :D

Tänään kävimme aamiaisella jälleen uudessa dinerissa. Diner oli niin periamerikkalainen kuin vain voi olla. Ruoka La Bonbonnieressä oli ihan ok, mutta palvelu sen verran nihkeää, että ei kyllä mennä toiste. Perjantai oltii  valittu shoppailupäiväksi ja ihme kyllä edellisen päivän painajainen Century 21stissä ei odotusten mukaan ollutkaan imenyt kaikkia muutenkin vähäisiä shoppailumehuja minusta. Meri luonnollisesti hyppi innosta Macy'sin logot silmissä kiiluen.

Otimme siis suunnaksi Macy's-tavaratalon. Pikkuinen liike kattaa kahdessa talossa yhteensä YHDEKSÄN kerrosta vaatteita, asusteita ja mitä ikinä sitä nyt saattaa edes kuvitella. Saimme paikassa kulumaan varmaan ainakin viisi tuntia ja köh köh pikkaisen myös benjamineja. Macy'sin kassit heiluen söimme burgerit Five Guysin raflassa ja tallustimme vielä Loft-nimiseen vaatekauppaan (älä kysy mistä se energia vielä löytyi, kun zombiemode asettui päälle jo edellisessäkin puljussa). Mutta kyllähän sieltäkin sitten kassi mukaan lähti ja lompakko keveni jälleen.


Buyer's remorse ei ainakaan vielä ole iskenyt, mutta ehkä se sitten, kun tsiikailee tiliotetta. Nyt jalkojen lepuuttelua ja Orphan Black -maraton. Huomisesta alkaen pitäisi lämpötilojenkin kohota sinne lähemmäs kahtakymmentä, kun nyt on ollut vielä mukavan kirpsakkaa :D Tässä vielä pari kuvaa vähän jälkijunassa n_____n




xx Sanni

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vauhdikkaasti näyttää retki alkaneen ja tosiaan kannaattaa seurata sitä tiliotetta shoppailun jälkeen ;D

Unknown kirjoitti...

Ja laukun painoa...

Sanni & Meri kirjoitti...

Haha seurataan seurataan! Ei vielä pitäs olla hätää kummankaan asian suhteen onneks :D