Tauti torppaa lähtöhuuman

Herätelläänpä tämäkin blogi jälleen henkiin, kun perjantaina starttaa kolmen viikon reissu Down Under eli Australiaan! Reissua on odoteltu pitkään ja hartaasti maaliskuusta saakka ja nyt se viimein koittaa. Olemme varailleet erilaisia aktiviteetteja reissullemme ja toisin kuin viimeksi USA:ssa, nyt olemme varanneet myös kaikki majoitukset etukäteen. Reissu on siis huomattavan paljon tarkempaan suunniteltu kuin aiempi yhteinen matkamme. Tarkoituksena ei alunperinkään ollu mikään hirveän omaehtoinen seikkailu, vaan ennemminkin rentouttava tutustuminen pariin eri paikkaan tuossa mystisessä kaukaisessa maassa.

Pieniä jännitysmomenttejakin on, kun sairastuin viime viikon tiistaina hirveään keuhkoputkentulehdukseen kuumeineen ja kaikkineen eivätkä antibiootitkaan tehoa tähän tautipaholaiseen. Eilen kävin toistamiseen lääkärillä ja paranteluyritykset jatkuvat edelleen. Ilman jatkuvaa douppaamista olo on aivan kamala, etenkin iltaa kohden. Elättelen kuitenkin toivoa, että olisin perjantaihin mennessä edes suurinpiirtein terve ja että pysyisin myös terveenä, ettei tarvitsis mennä testaamaan Australian terveydenhuoltojärjestelmää.

Pakkailut on myös viimein aloiteltu, mutta aika vaiheessa kaikki on vielä. Itse en pysty pakkaamaan kuin hetken kerrallaan, ennen kuin pitää taas levätä taudin imiessä voimia. Meri taas tekee täyttä työviikkoa, mikä rajoittaa pakkaamiseen jäävää vapaa-aikaa. Mutta eiköhän tästä vielä kaikki olennainen saada kasaan. Ja kunhan kaikki tärkeimmät tulee mukaan, niin aika pitkälti mitä vaan uskoisin löytyvän myös Australian kaupoista. Ja vaatteiden osalta ainakin saa tekosyyn shoppailla, kun mukana tuodut valikoimat eivät riitä ;) Pitääkin katsoa, että rinkkaan jää sopivasti tyhjää tilaa.

Yksi murheenkryyni saatiin sentään hoidettua tässä, kun saimme sähköpostitse vahvistettua ensi viikolle kolmen päivän viidakkoreissun Cape Tribulationiin. Reissu pyydettiin vahvistamaan puhelimitse, mutta sattuneesta syystä yhdenksän tunnin aikaero hieman hankaloittaa yhteydenottoyrityksiä virka-aikana. Homma hoitui kuitenkin onneksi myös sähköpostilla ja kaikki on nyt ensimmäisiä päiviä varten valmiina siellä päässä.

Matkamme tosiaan alkaa sopivasti perjantaina 13. päivä eli kaikki taikauskoiset ihmiset voivat laittaa jotain onnentaikoja meidän tiellemme! Onneksi aikaeron takia on hieman hankala hahmottaa vuorokausien rajoja, niin ehkä säästymme epäonneltakin. Ainakin toivottvasti. Lentomme lähtee perjantai-illalla ja lennämme Lontoon ja Hong Kongin kautta Cairnsiin. Saavumme Cairnsiin sunnuntaiaamulla puoli seitsemän aikaan. Siis SUNNUNTAIaamulla. I'm gonna let that sink in. Mahtaa olla kaksi hieman väsynyttä reissutyttöä silloin bongattavissa harhailemasta Cairnsissa. Tässä on kartta Cairnsin sijainnista, niin kenenkään ei tarvitse vaivautua googlettemaan asiaa.

Kerromme lisää Cairnsista, kun pääsemme sinne. Toivottavasti saamme nähtävillenne myös jonkinlaista kuvamateriaalia. Kaikeksi onneksi tässä alkaa sentään pieni matkainto puskea päälle eikä vain matkapaniikki, josta onkin kärsitty pari viime kuukautta. Turistiviisumit on kuitenkin hyväksyttyinä taskussa ja olemme saaneet vinkkejä Australiassa matkanneilta tutuilta, joten kyllä meidän pitäisi selvitä. Ja kun miettii mistä kaikesta sitä ollaan jo Merin kanssa aiemmilla reissuilla selvitty, niin aika hurjia juttuja saa maailma meidän eteen heittää, etteikö me pärjättäis :)

-Sanni

Something's coming.

Viimeisiä viedään :(

Montereyn suuren valaspettymyksen jälkeen hyppäsimme kurakasaamme ja käänsimme suunpielet hymyyn upealla maisematiellä. Route 1 Montereystä Losiin on pullollaan toinen toistaan uskomattomampia näkymiä. Tie kulkee aivan Tyynenmeren rannalla siten, että toisella puolella kalliot kohoavat korkeuksiin ja toisella puolella aallot lyövät rantakivikkoon tai toisinaan jopa ihanan samettisiin hiekkarantoihin. Ajopäivänämme ei ollut kuin 16 astetta lämmintä, joten hiekkarannoista emme sen enempää nauttineet. Pysähtelimme useaan kertaan ja näimme muun muassa kallioista hiekkarannalle putoavan vesiputouksen ja kyseisen laguunin superkirkkaan turkoosin meriveden.

San Simeon oli osa pikkupikkuruista kaksoiskaupunkia. Valitsimme mahdollisimman halvan hotellin, koska nukkumaan sinne vain mentiin. Yelpissä jokainen San Simeonin ravintoloista oli arvosteltu sysihuonoksi, joten lähdimme syömään kaksosten parempaan puoliskoon. Hotellissamme olisi jopa ollut sisäuima-allas, mutta massut täynnä BBQ-safkaa ei oikein tehnyt mieli puristautua biksuihin ja mennä esittelemään turvotustaan julkisesti, joten jäi ne vedet testaamatta (kylpyamme toimi oivana korvikkeena ja lämmintä vettä!).

Torstaiaamuna matka jatkui kohti viimeistä kohdettamme: Los Angelesia (myös Los Vegas tai Las Angeles hyväksytään). Matilla oli perinteinen krapula-aamu, mutta matka sujui siltikin ihan mukavasti. Reitiksi Masa oli tottakai valinnut Highland avenuen, joka solahtaa tismalleen Hollywoodin läpi. Kolmen neljän aikaan Losissa voitte varmaan kuvitella, että liikennettä oli jonkin verran.

Kävimme heti ensimmäisenä iltana testaamassa hotellimme yhteydessä olevan kreikkalaisen ravintolan. Perinteiseen kreikkalaiseen tapaan söin tietysti lihamureketta ja perunamuusia (mitenniin alkais pikkuhiljaa suomiruoka maistua). Meri sentään otti Cobb-salaatin, vaikka pakko myöntää että mulla ei vieläkään ole mitään hajua mitä se on :D All in all, ruoka oli namia ja palvelukin oivaa.

Ensimmäinen kokonainen päivä Losissa päätettiin koluta ns. pakolliset turistiansat. Kurakasa parkkihalliin (maks 13 dollaria per päivä, not bad) ja hyppimään Hollywood bulevardille. Walk of Fame ja kiinalaisen teatterin edustan kädenjäljet olivat makeita, muutama tuttu nimikin löytyi. PS. Niitä tähtiä on ehkä _miljoona_ ja ihan törkeen pitkällä matkalla aka au mun jalat. Kävimme lisäksi vielä illalla heittämässä lenkkiä Beverly Hillsin alueella ja katselemassa julkkisten ökytalojen aitoja, puskia ja portteja.

Lauantai valkeni ja päätimme lähteä katselemaan lisää julkkisten kotien turvajärjestelyä Malibuun. Lämpöä riitti, vaikka rannalla olikin tuulista.

Illaksi meillä olikin huisin jännää ohjelmaa. Ennen sitä on tosin pakko mainita, että hotellihuoneen vessallakin meni lauantain kunniaksi lujaa - ei onneksi hävettänyt paljon mennä pyytämään respapoikaa apuun, kun pönttö päätti, että viemärivesi pitää tuoda tyttöjen näytille. Imukuppipoika pelasti tytöt hädästä (hehe) ja ilta jatkui vähän miellyttävimmissä merkeissä. Löysin nimittäin aiemmin muutaman firman, jotka järjestivät niin sanottuja club crawleja Hollywoodissa. Valitsimme firmoista yhden ja hurjaan 25 dollarin hintaan pääsimme mukaan vajaan 100 hengen seurueeseen. Illan aikana kiersimme neljä eri yökerhoa ja ohjelmaan kuului vip-sisäänpääsyjä, ilmaisia juomia, suklaaseen dipattuja tuoreita mansikoita, huikeita ihmisiä, siistejä klubeja ja tärykalvot rikkovaa jumputusta. Perinteisesti ilta päättyi hodarikärrylle (baarit menee kiinni kahdelta waat) ja pienen osoitesekoilun jälkeen taksikuskikin löysi tiensä hotellille (hihi sori).

Sunnuntaina maksettiin takaisin lauantaina lainattua iloa. Sallimme itsellemme päivän leffoja, ruokaa ja lepoa. Mentiin myös aikaisin nukkumaan, sillä maanantaina luvassa oli vaihteeksi aikainen herätys ja pitkä päivä. Lippuruletissa kävi nimittäin tuuri ja saimme liput katsomaan Warner Brosin studioille katsomaan Conan O'Brianin talkshown nauhoituksia. Allekirjoittanut on saattanut muutaman jakson katsoa Conania aina Late Nightin ajoilta lähtien, joten luvassa oli kohtaaminen yhden teiniaikojen suurimman idolin kanssa. Menimme studioille aikaisin, jotta saisimme hyvät paikat ja olimmekin ensimmäisten joukossa. Odottelu kannatti ja pääsimme istumaan aivan eturiviin keskelle!! Sitä täpinän määrää! Studioalueella ei harmiksemme tosin saanut kuvata lainkaan.

Eräs ohjelman työntekijöistä lämmitteli aluksi yleisöä ja bongasi tietenkin kaksi nättiä suomalaistyttöä eturivistä (öhö öhö). Se kokemus oli jo tarpeeksi hermostuttava, joten olimme ihan tyytyväisiä, että Conan jätti meidät kameroiden pyöriessä rauhaan :D Conanin vieraina olivat Will Arnett (Arrested Development, The Millers), Melissa Rauch (The Big Bang Theoryn Bernadette!!!) ja koomikko Ryan Hamilton. Sairaan hieno kokemus ja jaksokin tuli jo samana iltana ulos telkkarista, joten päästiin bongaamaan itsemme telkkarista muutamaankin kertaan.

Nyt edessä on meidän viimeinen yö Losissa, huomenna kello 22 paikallista aikaa lähtee lento kohti Lontoota ja sitä kautta Helsinkiin. Neljätoista tuntia lentämistä plus kymmenen tuntia aikaeroa, it's gonna be so lovely. Keskiviikkoyöllä puolen yön jälkeen kaksi kuolemanväsynyttä matkaajaa on Helsinki-Vantaan kentällä ja toivoo, että joku on siellä vastassa hakemassa (ping äiti!).

Onko pakko lähteä jo kotiin? :(

xx Sanni

Merileijonia ja joku silta

Matka lähenee uhkaavasti loppuaan. Olisi täällä pidempäänkin viihtynyt. Viimeiset päivät vietämme täällä Los Angelesissa, mutta nyt olisi mun vuoroni kertoa vähän ajastamme San Fransiscossa. 

Ajoimme Vegasista Friscoon aika lailla yhdellä istumalla. Perillä ajoimme tovin ympyrää hotellin lähikaduilla ja yritimme selvittää, mihin auto pitäisi saada parkkeerattua. Hotels.com oli kuitenkin luvannut parkkitilaa löytyvän hotellin puolesta, vaikka maksullisena kylläkin. Hotellin respasta neuvoa kysymällä löysimme vihdoin parkkihallin ja pääsimme vihdoin majoittumaan hotellihuoneeseemme. Huoneessa ei ollut tälläkään kertaa mitään vikaa. Vessakin oli todennäköksesti ihan lähiaikoina uusittu. Hotellissa katselimme hetken telkkaria ja kävimme hakemassa lähellä olevasta CVS Pharmacystä iltapalaa. Uni tuli taas kerran ajamisen jälkeen hyvin äkkiä, joten menimme nukkumaan varsin aikaisin.

Seuraavana aamuna kävimme syömässä Tommy's Joynt -nimisessä paikassa, koska emme jaksaneet herätä hotellin aamupalalle. Ruoka oli ihan hyvää, mutta paikka oli vähän omituinen.  Seuraavaksi kävimme ostamassa kolmen päivän matkakortit, joilla saimme kulkea vapaasti busseilla ja cable careilla. Karttaa emme kuitenkaan saaneet, mutta onneksi jokaisen pysäkin kyljessä oli kartta, josta sai helposti katsottua, mikä linja kulkee mihinkin. Ensimmäiseksi etsimme reitin Golden Gate Parkiin. Puisto on itsessään jo nähtävyys, mutta menimme siellä sijaitsevaan California Academy of Scienceen. Paikka koostuu useammasta kerroksesta. Pohjakerroksessa on akvaario, joka on täynnä toinen toistaan upeampia ja ällöttäviä kaloja ja käärmeitä. Oli siellä myös muutama pikkuinen haikin. Keskellä koko paikkaa on monesta kerroksesta koostuva sademetsä, jossa oli upeita kasveja ja perhosia. Etenkin yläkerroksissa alkoi tuntua sademetsän kuumuus. Paikassa oli myös paljon muuta nähtävää, kuten pingviinejä ja elävä katto. 

Kun olimme pyörineet tarpeeksi puistossa,  lähdimme syömään Pluto's nimiseen ravintolaan. Ruoka oli taas kerran todella hyvää. Syömisen jälkeen suuntasimme hotellille hakemaan lisää vaatteita ja käymään autolla, koska olimme varustautuneet vähän huonosti San Fransiscon tuuleen. Autolle pääsemiseen jouduimme kulkemaan elokuvateatterin aulan läpi,  josta sainkin idean, että jos menisimmekin katsomaan jotain leffaa. Varasimme liput The Other Woman -nimiseen elokuvaan, joka alkoi reilun puolen tunnin päästä. Leffa oli varsin hauska, jos tekee mieli katsoa aivot tyhjentävää komediaa, niin suosittelen. Leffan jälkeen kello olikin jo vajaa puolenyön, joten päätimme palata hotellille, jotta pääsisimme seuraavana aamuna joskus ylöskin.  

Aamulla heräsimme käymään hotellin aamupalalla, jonka jälkeen lähdimme kohden rantaa. Ensimmäiseksi kävimme ostamassa liput Alcatraziin seuraavalle päivälle. Saimme liput ja jatkoimme matkaa Pier 39:lle katsomaan merileijonia. Mekkala oli ihan jäätävä, mutta olivathan ne aika suloisia. 

Kun kyllästyimme merileijonien tuijotteluun, lähdimme bussilla katsomaan Golden Gate Bridgeä lähempää. Paikalla oli muutama muukin, mutta saimme otettua sillasta kunnon postikorttikuvia, kun kelikin oli niin hyvä. Pyörimme sillan vieressä tovin, jonka jälkeen lähdimme syömään pizzeriaan, jonka löysimme yelpistä. 

Masut täyteen saatuamme pohdiskelimme tovin, mitä jaksaisimme vielä tehdä. Päätimme lähteä tutkimaan pääkatua, jonne matkasimme kuuluisalla cable carilla. Pyörimme kadulla tovin ja kävimme muutamassa vaatekaupassa. Mukaan ei tällä kertaa tarttunut muuta kuin pari korua. Väsymys alkoi kuitenkin taas painaa, joten lähdimme kaupan kautta hotellille. 

Seuraavana aamuna söimme aamupalan taas hotellilla, jonka jälkeen lähdimme rantaan, josta lähti kuljetus Alcatrazin vankilasaarelle. Saarella menimme ensimmäiseksi tutustumaan varsinaiseen vankilarakennukseen. Opastus vankilassa oli hoidettu kuulokkeilla ja audio-opastuksella. Se oli tehty kyllä todella hyvin ja nauhalla oli paljon mielenkiintoista tietoa vankilasta. Opastusnauha kierrätti ja ohjeisti kulkemaan vankilan ympäri ja kertoi muun muassa, missä selleissä oli tapahtunut jotain erikoista ja mitä vankeja missäkin oli ollut. Ainut asia, mikä jäi vähän häiritsemään oli se, kuinka vähän kuuluisista vangeista, kuten esimerkiksi Al Caponesta kerrottiin. 

Vankilakierroksen jälkeen pyörimme vielä vähäm saarella, mutta nälkä alkoi olla jo niin kova, että lähdimme seuraavalla kuljetuksella takaisin maihin. Lähdimme syömään hotellimme lähellä olevaan thaimaalaiseen. Syömisen jälkeen iski yllätys yllätys väsymys ja lähdimmekin seuraavaksi hotellille. 

Seuraavana aamuna heräsimme kukonlaulun aikaan, koska meidän piti olla yhdeksältä Montereyssä, johon oli parin tunnin ajomatka. Olimme lähdössä katsomaan valaita. Montereyhin päästyämme soitin matkanjärjestäjälle, koska emme oleet varmoja, mihin piti mennä. Paljastuikin, että retki oli peruttu huonon sään vuoksi. Harmitti ihan pikkasen, mutta keräsimme itsemme ja lähdimme kiertelemään Montereytä, koska seuraavaan määränpäähämme oli vain kolmen tunnin ajomatka, ja hotelliin pääsimme vasta kolmelta. Montereyn rannasta löysimme taas ystäväisiämme merileijonia.

Tovin kierreltyämme lähdimme käymään hakemaan syötävää Walmartista, jonka jälkeen lähdimme pikkuhiljaa ajelemaan kohden seuraavaa hotelliamme San Simeonissa.


- Meri

Viva Las Vegas!

Blogitekstejä tippuu nyt vähän jälkijunassa. Jostain syystä tuppaa olemaan aika ajoin tekemistä kuin istua hotellihuoneessa naputtelemassa uutta tekstiä Ernestin kanssa (kyllä, tabletillakin on nimi). Tämä tarina kertoo päivistämme Vegasissa, jossa hemmottelimme itseämme (yllättävän kohtuuhintaisella) neljän tähden hotellilla. Hotwire-sivuston kautta saa varattua hotelleja edullisesti, mutta sillä edellytyksellä, että hotellin nimen ja tarkan sijainnin saa tietää vasta varauksen tehtyään. Etukäteen saa tietää tähdet, hotellikävijöiden suositteluprosentin ja suurin piirteisen sijainnin. Meidän kokemuksemme oli hyvä ja Monte Carlo -hotellimme oli keskellä The Stripin hulinaa ja vilskettä.

Saavuimme tosiaan hotellille myöhään ja painuimme likipitäen suoraan pehkuihin, sillä seuraavalle päivälle oli ohjelmassa päiväretki Grand Canyonille. Karttamme mukaan matka kanjonille oli "maisemareitti", mutta viivasuoraa tietä ympäröi extrakuiva versio suomalaisesta havumetsästä. Not impressed. Onneksi itse kanjoni oli überhieno. Tuntui melkein kuin olisimme tuijottaneet photoshopattua maisemaa. Vaikea uskoa, että jokin niin massiivinen ja upea muodostuma voi olla luonnon muovaama. Ikävä kyllä olimme "hieman" liian kevyesti pukeutuneita, joten patikoinnin jätimme väliin. Tyydyimme ihailemaan maisemaa katselupaikoilta eikä auringonlasku kanjonin yllä jättänyt varmasti ketään kylmäksi, kelistä huolimatta (hrrrrr).

Seuraavana päivänä päästiin itse asiaan! Meillä oli edessä kaksi kokonaista päivää Vegasissa ja what happens in Vegas, stays in Vegas. Päällisin puolin paljastettakoon, että vietimme huomattavasti aikaa altaalla reilun kolmenkymmenen asteen auringonpaahteessa. Kaikille lakananvalkoisille tovereilleni kerrottakoon, että en palanut!!!! Kylpeminen SK30 aurinkorasvassa kannatti. Maistelimme tietysti hieman allasbaarin drinkkejä ja söimme hyvää ruokaa ja pistimme muutaman dollarin hyvään tarkoitukseen pelikoneisiin. Kyllä, se yksikätisen vivun vetäminen on juuri niin hauskaa kuin miltä se näyttää elokuvissa :D

Las Vegas on kyllä kaikin puolin uskomaton paikka. Kaikki olennainen on keskittynyt yhdelle kadunpätkälle ja jakautuu erilaisiin osioihin. Esimerkiksi New York, New York -hotellissa on luotu Nykin maisemaa hotellin sisälle kirjaimellisesti. Lisäksi mestoilta löytyy tietysti myös Vapaudenpatsas, Chrysler sekä Empire State Building. Hämmentävää. Päiväasussaan Vegasin valosaaste on puolestaan laimeaa ja kaupunki näyttää omituiselta.

Lauantaiaamuna jouduimme jälleen hyppäämään rakkaaseen kurakasaamme (hups, mikä se sellainen autopesu on?) ja jättämään Las Vegasin taaksemme. Toiseksi viimeisenä matkakohteenamme on Kultaisen Portin kaupunki (surprise, se onkin punainen silta!), jossa lämpötila tippui 20 asteen tietämille ja tuulta on noin 10m/s aina. Jihuu .___. Onneksi lämmöstä nauttimisen sijasta kaupungissa on paljon muuta nähtävää ja koettavaa, niistä tosin lisää myöhemmin :)

xx Sanni

Lunta ja kuraa

Heippa taasen. Useamman päivän vaitiolon jälkeen saatte vihdoin kuulla lisää matkastamme. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska wi-fiä ei ole ollut aina tarjolla hotellihuoneissa, mutta nyt tulee vihdoin päivitystä. Tällä hetkellä olemme jo päässeet toiseksi viimeiseen varsinaiseen kohteeseemme San Fransiscoon. Maileja on matkallamme kertynyt jo lähemmäs kolmea tuhatta, mikä on kilometreinä ihan saakelisti (n. 4800, miettikää). Ajaminen on vähän jo alkanut tökkiä, ja kuskia pitää vaihtaa nykyään tiuhempaan, mutta matkat ovat silti sujuneet hämmentävän kivuttomasti. Lukuunottamatta selkäraukkaa, joka on vähän ottanut päihin jatkuvasta istumisesta. 

Viimeisen päivityksen jälkeisenä maanantaiaamuna lähdimme ajamaan Amarillosta kohden Denveriä. Aamupala jäi syömättä (jostain syystä joku epämääräinen ruskea kastikemössö tai rusinamurot eivät maistuneet), joten suuntasimme ensimmäiseksi Walmartia kohden hakemaan aamupalaa. Sanni söi sandwichin ja minä pastasalaatin Walmartin pihalla, jonka jälkeen suuntasimme kohden moottoritietä. Matkaa oli taitettavana kuutisen tuntia,  jonka minä ajoin kokonaan, koska ajaminen vielä maittoi. Pysähdyimme matkan varrella muun muassa syömään. Maisemat olivat tässä kohtaa melko puuduttavat, pääasiassa tasaista ja hiekkaa. Muutama tietyökin tuli taas kerran vastaan.

 

Denveriin saapuessamme asetuimme ensin huoneeseemme, joka oli siisti ja tilava. Molemmilla oli myös omat sängyt, joten ei tarvinnut tapella peitosta. Sannin iloksi huoneessamme oli myös taas kerran kylpyamme. 

Hetken päästä hotellille saavuttuamme lähdimme syömään hotellimme ravintolaan, mikä oli virhe. Palvelu oli hidasta ja en edes saanut kaikkea tilaamaani. Sandwichien sivuun tilaamani salaatti ei ikinä saapunut pyynnöistä huolimatta pöytään. Leipä itsessään oli onneksi ihan hyvää, mutta Sannin pasta oli mautonta. Uni iski masun täyteen saatua matkalaisille äkkiä, joten lähdimme huoneeseemme nukkumaan varsin äkkiä. 

Seuraavana aamuna aloitimme päivämme hotellin aamiaisella, mikä oli onneksi parempi kokemus kuin edellisen illan ruoka. Tarjolla oli kaikennäköistä, mutta ihan tavallista leipää jäin taas kaipaamaan. Ei tunnu olevan tapana tarjota leipää aamupalalla täällä päin maailmaa. 

Syötyämme kasasimme viimeiset kamat ja otimme nokan kohden Las Vegasia. Liikkeelle lähdimme noin yhdeksän aikoihin. Tiesimme päivästä tulevan todella pitkän, (navigaattori näytti ajomatkaksi noin 12 tuntia) mutta onneksi kahden tunnin kellojen siirto taaksepäin antoi meille vähän armoa. Varauduimme myös hyvillä eväillä ja päätimme jo alusssa, että pysähtelemme riittävästi ja vaihtelemme kuskia noin parin tunnin välein. Tiesimme myös, että matkalla on hienoja maisemia, joita tuijotellessa aika kuluu nopsaan. 

Emme kuitenkaan osanneet varautua ihan niin vaihteleviin maisemiin. Vuoristoon päästyämme alkoi meinaan pyryttää ihka oikeaa lunta (!!!!) ja lämpötila laskeutui melkein -10 asteeseen. Lumi tuli vähän shokkina, koska tiesimme, että Vegasissa oli sillä hetkellä n. +30 astetta. 

Elantra-parkamme koki vuoristossa vähän kovia, ja otti itselleen maastokuvioinnin. Hävetti ajaa Vegasiin, jossa kaikkien muiden autot hohtivat puhtauttaan ja uutuuttaan. 

Pääsimme lopulta pimeän jo laskeuduttua majapaikkaamme Monte Carlo -hotelliin Las Vegasiin. Huone oli hotellissa varsin siisti ja nätti, mitä vähän odottikin neljän tähden luksukselta. 

Sanni saa seuraavaksi kertoa Vegas-elämästä. Palaillaan! 

- Meri

Herkkuja ja hiekkaa

Road-osa meidän roadtripistä alkoi lauantaiaamuna. Päätimme olla laittamatta herätystä, sillä hyvät yöunet tuntuivat fiksulta ajatukselta. Herätystä ei kaivattukaan, sillä Denniksen kämpillä oli tässä vaiheessa myös muita surffaajia; kaksi tyttöä Ranskasta ja takapihalle telttansa pystyttivät kaksi nuorta miestä Texasista, joten hälinä ja vehkaaminen alkoi jo melko aikaisin. Aamutoimien jälkeen hyppäsimme sitten joskus yhdentoista aikaan ihanaan Hyndai Elentraamme ja viritimme apupoika Matin keskustelemaan kanssamme reitin kulusta. Matti on siis navigaattorimme, just so you know.

Ihailimme vielä Nolasta poispäin ajaessamme upeita suomaisemia ja rehevää luontoa, jonka odotimme siitä sitten kohta katoavan ja vaihtuvan "teksasmaisempiin maisemiin". Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vaikka suomaisemat jäivätkin taakse, koko matka Dallasiin oli yllättävän vihreää. Asiaankuuluvasti auto piti tietenkin täyttää matkaherkuilla. Nappasimme mukaan Oreoita, Funyuns-sipsuja sekä Jelly Beans -namuja. Etenkin Jelly Beanseistä oli suunnatonta iloa, kun erehdyimme napsimaan pussista karkkeja, joiden makuina olivat Root Beer tai Sizzling Cinnamon. Ilmeet olivat siinä kohtaa kyllä näkemisen arvoisia :D

Jouduimme matkalla yllättäen myös tankkaamaan ja tajusimme, ettemme edes tiedä mitä tankata uljaaseen ratsuumme. Lisäksi bensa-automaatti ei suostunut hyväksymään meidän maksukorttejamme, joten koko homma oli melkoista evoilua. Huoltsikan täti kuitenkin avusti meitä ja tankki saatiin täyteen (eikä auto vielä ole hajonnut eli varmaan oikeaa tavaraakin!). Ajaessa olimme myös huomanneet, etteivät ihanat vuokraamotyypit olleet täyttäneet lasinpesunestesäiliötä, joten nappasimme sitäkin huoltoasemalta kanisterin.

Varasimme Dallasista etukäteen hotellihuoneen (Hotels.comin mobiilisovellus palvelee melko hyvin ja Tripadvisoria kun käyttää rinnalla, niin johan pelittää), joten navigaattoriin oli helppo asettaa hotellin osoite ja pääsimme suoraan perille. Kävimme noutamassa broiskua ja salattia Wing Bucket -nimisestä lafkasta. Omnom, salaatti maistui semihyvältä, kun on viikon verran syönyt 'muricamoskaa.

JFK Memorial

Sunnuntaina jätimme Hotelli Lawrencen taaksemme ja koska Meri ajoi koko lauantain, oli sunnuntaina minun vuoroni. Elentra lähti liikkeelle jouhevasti, mutta Matilla oli ilmeisesti lauantai-ilta vähän venähtänyt, sillä ajelimme hetken aikaa jotain ihme reittejä. Onneksi jäätyminen helpotti melko nopeasti ja Matti pääsi taas kärryille, kunnes seuraavaksi tietyö sotki pasmoja. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan senkään suhteen ollut ja pääsimme kiitämään läpi nyt jo huomattavasti kuivemmaksi ja odotusten mukaisemmaksi muuttuneiden maisemien läpi.

Dallasissa muuten tuuli ihan älyttömästi, eikä tuuli ainakaan helpottanut matkalla. Nyt googlailin vähän niin mitä nyt pientä himumyrskyä/tornadotouhuja tuolla Kaakkois-USAssa. Ihmekös, että "vähän" tuuli. Autossa tuntui koko 7 tunnin ajamisen aikana tuulenpuuskia ja levähdystauoilla ei meinannut mekko pysyä päällä :D Lisäksi havaittiin omituinen ilmiö, kun tuuli nostatti ilmaan punertavaa hiekkaa/multaa pelloilta, minkä seurauksena ilma oli sumuinen ja punertava. Näkyvyyttä oli tiellä ihan hyvin eli ei huolta sen suhteen, mutta horisontti ja aurinko olivat kuin paksun paksun verhon takana. Hyvin omituista. Hetken tuulessa seistyään sai myös sylkeä hiekkaa suustaan, kun hampaissa alkoi narista :D Namia.

Nyt ollaankin jo Amarillossa hotellissa ja kävimme hakemassa ribsejä, pulled porkkia ja grillattua kanaa läheisestä BBQ-ravintolasta - ollaanhan sentään Teksasissa. Nyt masut täynnä nautitaan vielä jälkkäriksi Chocolate Fudge Oreoita ja tuoreita mansikoita ♡ Elämä on ihan kivaa atm :)

Huomenna sitten kohti Denveriä, Coloradoa! Tai mistä sitä tietää, minne tie vie ;)

Yours truly,

Sanni